Vahva verkosto takaa malliston menestyksen
À la Elle perustettiin vuonna 2018, mutta kivijalkamyymälä avasi ovensa vasta alkuvuodesta 2019, koska Ella ja Matleena kiersivät muotialan messuja rakentaessaan oman liikkeensä ensimmäistä mallistoa. Vahvan pohjatyön ansiosta liikkeen menestys oli taattu. Heti ensimmäinen vuosi osoitti, että liikkeen konseptille, tuotteille sekä palvelulle on selvää tilausta.
“Me teimme tietoisen valinnan, että suuntaamme Italiaan ja Milanoon, koska sieltä tiesimme löytävämme huippumerkkejä ja laadukkaita tuotteita, joita ei Suomesta tai edes muista pohjoismaista löydy”, Matleena kiteyttää à la Elleen valittavien tuotteiden ja mallistojen taustaa.
À la Ellen menestyksen taustalla on Ellan ja Matleena intohimoinen asenne alaa kohtaan. He tuntevat tekevänsä sitä työtä, johon kuuluvat.
“Meillä molemmilla on polttava halu tehdä tätä työtä ja tarjota asiakkaillemme upeita, yksilöllisiä, kestäviä, käytettäviä, laadukkaita ja naisellisia vaatteita, jotka ovat myös kauniita katsella, Ella toteaa.
“Olemme rakentaneet niin vahvan verkoston eri toimittajien kanssa, että tiedämme mistä löydämme asiakkaitamme kiinnostavia kappaleita valikoimaamme, vaikka emme nykytilanteessa messuille tai paikan päälle pääse niitä valitsemaan”, Ella toteaa tyytyväisenä.
Matleenan mukaan heidän asiakkaistaan iso osa on naisia, jotka ovat halunneet palkita itseään kauniilla vaattella, kun raskas työviikko on saatu kunnialla suoritettua tai muuten vain on haluttu piristää arkea.
“Erityisesti nyt, kun ihmisten liikkuminen on koronan vuoksi rajoitettua ja ne elämää piristävät juhlat tai ravintolassa syömisetkin ovat vähentyneet, niin meiltä on usein haettu sellaista arjen piristystä ja hyvää tunnelmaa”, Matleena iloitsee.
“Me teimme tietoisen valinnan, että suuntaamme Italiaan ja Milanoon, koska sieltä tiesimme löytävämme huippumerkkejä ja laadukkaita tuotteita, joita ei Suomesta tai edes muista pohjoismaista löydy”, Matleena kiteyttää à la Elleen valittavien tuotteiden ja mallistojen taustaa.
À la Ellen menestyksen taustalla on Ellan ja Matleena intohimoinen asenne alaa kohtaan. He tuntevat tekevänsä sitä työtä, johon kuuluvat.
“Meillä molemmilla on polttava halu tehdä tätä työtä ja tarjota asiakkaillemme upeita, yksilöllisiä, kestäviä, käytettäviä, laadukkaita ja naisellisia vaatteita, jotka ovat myös kauniita katsella, Ella toteaa.
Korona-aika haastoi työtavat
Korona-aika ja matkustusrajoitukset ovat asettaneet haasteita myös muotialalla. Tilanteesta huolimatta Ella ja Matleena ovat jatkuvasti etsineet uusia ideoita, tuotteita ja merkkejä valikoimaansa omien verkostojen kautta.“Olemme rakentaneet niin vahvan verkoston eri toimittajien kanssa, että tiedämme mistä löydämme asiakkaitamme kiinnostavia kappaleita valikoimaamme, vaikka emme nykytilanteessa messuille tai paikan päälle pääse niitä valitsemaan”, Ella toteaa tyytyväisenä.